Autoklinikka

Autoklinikan luottokumppani julkisivu-uudistuksissa

Suomen johtava vauriokorjaamoketju palvelee asiakkaitaan jo yli 30 Autoklinikalla ympäri Suomen. Novela on ollut mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa Autoklinikan brändi-ilmeen mukaisia kylttejä, tarroja ja valomainoksia korjaamojen julkisivuihin sekä asiakaspalvelutiloihin.

”Aloitimme yhteistyön Novelan kanssa keväällä 2017. Yhteistyö on sujunut alusta alkaen saumattomasti. Parasta on, että saamme samalta kumppanilta kaiken tarvittavan julkisivun tai sisätilojen uudistukseen liittyen. Meille on helpottavaa kun esimerkiksi suunnittelutyötä, materiaaleja ja asennusta ei tarvitse tilata eri toimijoilta”, sanoo Autoklinikan markkinoinnista ja viestinnästä vastaava Heli Avikainen.

Kaikki tarvittava yhdeltä toimijalta

Autoklinikoilla korjataan vuosittain yli 30 000 kolaroitua tai kolhittua autoa. Omien toimipisteiden lisäksi ketjuun kuuluu franchising-yrittäjiä, jotka liittyessään Autoklinikka-yrittäjiksi muuttavat niin julkisivun kuin asiakaspalvelutilansa Autoklinikan ilmeeseen. Korjaamot sijaitsevat ympäri Suomea ja sangen erilaisissa kiinteistöissä.

”Erilaiset korjaamot tuovat haasteita yhtenäisen julkisivuilmeen kannalta. Osa on harja- ja osa tasakattoisia, on pieniä ja suuria rakennuksia, puuta ja betonia. Novelan ammattilaiset osaava kuitenkin hienosti soveltaa brändiilmettämme hyvinkin erilaisiin kiinteistöihin”, toteaa Avikainen.

Autoklinikan mainostoimisto onkin tehnyt suunnittelutyön tueksi brändiohjeistukset, joita Novela noudattaa suunnittelu- ja tuotantoprosessissaan. Ensin kohde kuvataan ja mitataan, ja kuvien päälle hahmotellaan ilmeen mukaiset ratkaisut.

”Novela varmistaa vielä, että mitat ovat varmasti oikeat, ja kun ilme on saanut meiltä siunauksen tuottavat he materiaalit ja hoitavat tarvittaessa myös asennuksen”.

Novelan projektipäällikölle erityiskehut

Autoklinikka on osa pohjoismaista Werksta-konsernia, ja ketju on laajentunut Suomessa nopeasti. Aina kun uusi toimipiste avataan, Novelan kanssa sovittu prosessi käynnistyy. Novelan palveluiden valtakunnallisuus on merkittävä tekijä.

”Yhteyshenkilömme Kati Hämäläinen on aivan uskomaton. Hän on todella hyvä työssään. Meiltä tulee toisinaan Novelalle tehtävää hyvinkin nopealla aikataululla, mutta hän pysyy aina ajan tasalla ja pitää langat käsissään. Novela helpottaa meidän työtaakkaa monilta osin”, kiittää Avikainen.