Novela teippasi Starkille 20 rekkaa ja perävaunua

Novela teippasi Starkille 20 rekkaa ja perävaunua

Pääkaupunkiseudun pienrakentajat ja rakennustyömaat saavat nyt toimitukset näyttävästi teipatuissa kuljetusajoneuvoissa. Starkin markkinointiviesti näkyy jopa viisiakselisten kuorma-autojen kyljestä kauas.

”Sopimuskuljetukset toteutettiin normaalisti teippausten ajan. Toimin operatiivisena vastuuhenkilönä ja sovittelin aikatauluja Starkin, kuljettajien ja Novelan yhteyshenkilöiden sekä asentajien kanssa”, kertoo logistiikkaesimies Hannu Hyttinen Stark Suomi Oy:stä.

Yksilöllistä työtä mittauksista alkaen

Novela teippasi ensin kokeeksi yhden ajoneuvon. Siitä tuli hyvä, ja myös palvelu, hinta ja laatu vakuuttivat Starkin. Haasteena projektissa oli ajoneuvojen erilaisuus – milloin teipattavana oli erilaisia kuorma-automalleja, milloin Hiab-lavaa perälaudalla tai ilman.  

”Päätin antaa vastuun mittaamisesta ammattilaisille, eli Novelalle. Annoin heille tietyt aikaikkunat ja mitattavan kuljetuskaluston rekisterinumerot. Aamulla ajoon lähtevä auto on mitattava nopeasti, koska myös kuormaaminen vie aikaa. Kuljettajat olivat paikalla avaamassa tarvittaessa esimerkiksi laitoja”, kertoo Hyttinen. 

Mittaukseen oli aikaa noin 10 minuuttia per ajoneuvo. Neljän käynnin jälkeen kaikki oli mitattu ja sitten oli vedosten vuoro. 

”Mittaamisen lisäksi vedokset olivat onnistumisen kannalta oleellisia, tarrojen erilaisista teksteistä ja ajoneuvon mallista sekä esimerkiksi laidoissa olevista tolpista johtuen. Hyväksyimme yksikönpäällikkö Tero Likosen kanssa vedokset yksitellen”.

Ennakointi ja tiivis yhteistyö kantaa pitkälle

Suuri haaste teippauksissa oli aikataulutus niin, että kuljetusyrityksille koituisi mahdollisimman vähän haittaa ja kuormat olisivat sovitusti perillä. Pesty ajoneuvo tuotiin kuivumaan, sitten Novelan asentaja teki työnsä ja soitti kuljettajalle kun teippaus oli valmis. 

”Ennakoin aikataulutusta antamalla kuljettajille valinnanvapautta päivästä ja suunnittelemalla teippausjonoa pariksi viikoksi eteenpäin. Novelan asentajalla oli valmiiksi leikattuja teippejä mukana, joten pystyimme tarvittaessa vaihtamaan aikoja päikseen”. 

Ensimmäisen ajoneuvon teippaus vei enemmän aikaa, mutta sen jälkeen teippaus sujui muutamassa tunnissa per auto. Yhdistelmäajoneuvot teipattiin lastaushallissa ja yksittäiset jakoautot lämpimässä hallissa. Starkilla ollaan useiden viikkojen työhön erittäin tyytyväisiä. 

”Tarkistin teippaukset itse ja hienoa jälkeä tuli. En ole kuullut yhtään moitetta myöskään kuljettajilta. Mittaukset ja vedokset olivat yksi yhteen niin, ettei yhtäkään ajoneuvoa tarvinnut teipata uusiksi”. 

Starkilla on varauduttu myös paikkausteipillä, jos tarroihin tulee talven aikana vaurioita, kuten reikiä tai viiltoja. 

”3M-teippi on laadukasta, toistaiseksi ei lisäteippiä ole tarvittu. Starkin puolesta voin suositella Novelaa. Hyvin tehtyjen suunnitelmien, tiiviin yhteydenpidon ja molemminpuolisen luottamuksen ansiosta lopputulos on erittäin onnistunut”.