Kotikadun brändiuudistus vaati tehokkaan työprosessin

Referenssi

Kotikadun brändiuudistus vaati tehokkaan työprosessin


Kotikatu Kiinteistöpalvelut on valtakunnallinen kiinteistöhuoltoyhtiö, joka lupauksensa mukaisesti ”havaitsee, hoitaa ja huolehtii”, eli tuottaa asiakkailleen viihtyisää ja turvallista asumista. Aiemmin yhtiö tunnettiin nimellä Kh-Kiinteistöpalvelut. Keväällä 2019 läpikäydyn brändiuudistuksen teippaukset haastoivat Novelan joustavuuden ja tehokkuuden.

Kotikadun valtakunnallinen brändiuudistus oli mittava projekti. Jo pelkästään erilaisia teipattavia autoja oli yli 400, minkä lisäksi ilme piti jalkauttaa toimipisteisiin sekä monenkirjavaan joukkoon muuta kalustoa. Oman haasteensa työlle asetti myös se, että Kotikadun paikallisesti palvelevat toimipisteet sijaitsevat maantieteellisesti laajalla alueella, aina Helsingistä Ouluun asti.

Kotikadun hankinta- ja kalustojohtaja Timo Turkkinen sekä markkinointi- ja viestintäpäällikkö Tiia Suontausta kertovat, että kumppania valittaessa Novelan vahva kokemus puhui puolestaan. 

”Meille oli tärkeää, että kumppanin resurssit ovat kunnossa. Toki myös kustannustehokkuus oli olennainen asia”, Turkkinen kertoo.

”Vaakakupissa painoi luottamus siihen, että asiat hoituvat ja asiakkaan tarpeet ja toiveet ovat tekemisen keskiössä”, Suontausta lisää.

Itseohjautuva kumppani ja tehokas työprosessi

Uuden ilmeen jalkauttaminen sujui Novelan kanssa kiitettävästi. Niin Suontausta kuin Turkkinen kertovat olleensa otettuja erityisesti joustavasta ja itseohjautuvasta toiminnasta.

”Brändiuudistusprojektin ollessa kiivaimmillaan, en mitenkään ehtinyt seuraamaan kumppaneiden toimintaa tarkasti, vaan heihin oli luotettava. Novelan tiimi hallinnoi ja toteutti todella itsenäisesti osuutensa projektista”, Suontausta kertoo.

”Saimme teippausprosessin hyvin toimimaan: karsimme turhat välikädet pois ja Novela oli suoraan meidän tuotannon yksiköihin yhteydessä. Me annoimme heille aikataulun ikään kuin haasteena ja oli ilo huomata, että he pystyivät vastaamaan siihen. Ja vieläpä kiitettävällä laadukkuudella” Turkkinen lisää.

Asiakasymmärrystä ja pelisilmää

Kotikatu on kasvuyritys, joka on laajentunut viimeisen vuoden aikana ja laajenee jatkuvasti erityisesti yritysostoilla. Myös keväinen brändiuudistus piti saada menemään tehokkaasti läpi varsin erityyppisten työkulttuurien yrityksiin. Turkkinen uskoo, että Novelan kokemus vastaavista projekteista koitui Kotikadun eduksi.

”Novelalta löytyi pelisilmää todellakin. Saimme viedä projektin läpi sellaisten ihmisten kanssa, jotka osaavat selkeästi lukea asiakkaan tarpeita ja ratkoa nopeastikin eteen tulevia haasteita”, Turkkinen kuvailee.

”Tällaisissa projekteissa on isossa roolissa teippausten asennuksen aikataulutus sekä aikataulujen joustavuus tarpeen ja tilanteen mukaan. Vaatii rautaista ammattitaitoa, että tuollainen paletti pyörii kustannustehokkaasti ja laadukkaasti – sitä Novelalta löytyy”, Suontausta summaa.


Ollaanko yhteydessä?